Siirry pääsisältöön

TIETOISKU 24. HEINÄKUUTA 2022

 


Kuvittele, että sinut on kutsuttu kunniavieraaksi johonkin tilaisuuteen.
Jokaisella juhlaan osallistuvalla on nimetty paikka.
Kun istut paikallesi, huomaat, että nimesi on kirjoitettu väärin nimikylttiin.
Tilaisuuden juontaja esittelee sinut muille käyttäen virheellistä nimeä.
Myös kunniakirjassa, joka sinulle ojennetaan, nimesi on kirjoitettu puutteellisesti.
Mille sinusta tuntuisi – olisitko loukkaantunut?
Mitä se kertoisi juhlan järjestäjästä?

Nimi on jokaiselle tärkeä, niin myös niille edesmenneille, joiden nimet viemme temppeliin ja joiden puolesta teemme pelastavat, korotukseen vievät toimitukset.
Jokainen näistä on elävä ihminen henkimaailmassa.
He ovat odottaneet ehkäpä satoja vuosia elämänsä tärkeintä ja suuriarvoisinta tapahtumaa.


Oletko miettinyt, kuinka monta kertaa henkilön nimi mainitaan temppelissä kasteesta sinetöinteihin?
Nimi sanotaan ääneen n. 20 kertaa ja jokaisen lapsen sinetöinti lisää määrää kahdella.

Mille edesmenneestä sukulaisestamme tuntuu, jos hänen nimensä on kirjoitettu väärin tai vajavaisesti ja jos se johtuu meidän huolimattomuudestamme tai laiskuudestamme?
Temppelitoimitukset ovat ainutkertaisia, pyhiä toimituksia edesmenneille.

Mitäpä, jos käyttäisimme hieman enemmän aikaa nimien etsimiseen ja virheellisten nimien korjaamiseen.
Eikö se osoittaisi kunnioitusta ja arvostusta näitä edesmenneitä sukulaisiamme kohtaan. Eikö se vahvistaisi osaltaan henkilökohtaista suhdettamme heihin.

FamilySearchin ohjeen mukaan henkilölle tulee antaa se nimi, jolla hänet yleisimmin tunnettiin elämänsä aikana. Jos et tiedä sitä, laita ensi sijassa syntyneiden ja kastettujen kirjassa oleva nimi.
Meiltä ei odoteta täydellisyyttä.
Jokainen meistä tekee virheitä - riittää, että teemme parhaamme.

Jos olet epävarma nimien kirjoittamisesta, käänny sukututkimusneuvojan puoleen.

Nimi on tärkeä:
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo vertauksessaan, kuinka Hyvä Paimen tuntee lampaansa.
Hän kutsuu heitä nimeltä ja lampaat kuulevat paimenen äänen ja seuraavat häntä laitumelle.
Joh. 10:2-4

*  *  *

ENSI KESKIVIIKKONA:

Webinaari Zoomissa kaikille jäsenille 27.7.2022 klo 18-19:

FamilySearch tutuksi - 5 lyhyttä tietoiskua

OSALLISTU TÄMÄN LINKIN KAUTTA:

https://us02web.zoom.us/j/88338912266?pwd=TGVIY09OaEVnelAvdEpUZFJNOStiUT09




Kommentit